sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Suklainen juustokakku


Tämä kakku on Uuuh iihhana!! Ohje sisältää monta työvaihetta mutta valmis kakku palkitsee. Testasin, että selviää myös pakkasesta herkullisena ja säilyttää rakenteensa. Tein pakasteversioon vain suklaati pursotuksen sulatuksen jälkeen. Eli oivallinen valinta juhliin, voit tehdä useamman kakun etukäteen, helppoa.

Suklainen juustokakku:
n.10 annosta
Pohja:
3 munaa
vajaa 1 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
2/3 dl kaakaojauhetta

Täyte:
200g tummaa suklaata
500g mascarpone-juustoa huoneenlämpöisenä
vajaa 1 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
2 dl kreikkalaista jogurttia
4 liivatelehteä
4 rkl kuumaa vettä

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
Laita 23 cm irtopohjavuokan pohjalle leivinpaperi.
Vatkaa munat ja sokeri kulhossa kuuman vesikattilan päällä paksuksi vaahdoksi. Nosta kulho pois kattilan päältä ja vatkaa vielä 2 minuuttia. Siivilöi joukkoon jauhot ja kaakaojauhe ja kääntele ne vaahdon sekaan hyvin.
Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista torttupohjaa 190-asteisessa uunissa 15 minuuttia niin, että se on juuri ja juuri jähmettynyt. Jäähdytä torttupohjaa ritilän päällä. Halkaise jäähtynyt torttupohja ja nosta toinen puolisko takaisin leivinpaperilla vuorattuun pohjaan.
Sulata 175 g suklaata vesihöyryssä kattilan päällä. Vatkaa kulhossa mascarpone, sokeri, vaniliinisokeri ja jogurtti. Kiehauta 4 rkl vetta kattilassa. Purista liivatteista ylim.vesi pois ja liota ne vesitilkkaan. Vatkaa liivatteet mascarponeseoksen joukkoon. Siirrä puolet seoksesta toiseen kulhoon ja vatkaa joukkoon sulatettu suklaa.
Levitä suklaaseos irtopohjavuossa olevan torttupohjan päälle. Nosta päälle toinen puolisko torttupohjasta ja levitä sen päälle mascarponeseos (jos se on alkanut jo hieman jähmettyä, vatkaa joukkoon pieni tilkka kuumaa vettä). Tasoittele pinta ja nosta torttu kylmään jähmettymään useaksi tunniksi.
Ennen tarjoilua, irroita kakku reunoistaan vuoasta ja ylimääräinen leivinpaperi reunoilta ja nosta kakku tarjouluvadille. Sulata loppu suklaa ja koristele kakku.



Tapaus naistenlehti

Sain postitse ilmaisen nimeltä mainitsemattoman naistenlehden näytenumeron. Minulle ei tule lehtiä, Kouvolan Sanomat kolahtaa joka aamu postilaatikkoon mutta siinäpä ne sitten ovat. Joskus aikoinaan olin Anna-lehden tilaaja mutta kun sain ensimmäisen lapsen, jäi lehdet aina lukematta ja lopetin tilauksen. Kirjojakaan ei oikein ehdi lukea, se kyllä harmittaa. Aika menee tällä hetkellä taksikuskin hommissa lapsia kuskatessa harrasteiden pariin mutta siihen ollaankin sitten ilomielin sitouduttu. No, en tiedä oliko tämä lehti mainosmielessä lähetetty vai mistä se tulla tupsahti mutta oikein hartaudella intouduin sitä lukemaan. Kahvikuppi kädessä uppouduin naistenlehden monenkirjavaan muotimaailmaan. Lehti oli täynnä kevään muotivinkkejä, kaikkea ihq on siis tulos! Keltaista, musta-valkoista sitten keväällä niskaan niin oot in! Lehdessä oli silmälasimuotia. Olis kiva, jos vois omistaa kymmenet erilaiset sangat. Vois aina vaihtaa fiiliksen ja vaatteiden mukaan. Lehdessä oli kenkämuotia. Mulla kun on vaan Martensseja, bootseja ja Conversen tennareita niin eipä nuo high-fashion korkkarit saaneet mua innosta kiljahtelemaan. Oli laukkuja, erilaisia asuste- ja meikkivinkkejä. Juupajuu mutta sitten jäin kiinni yhteen artikkeliin, se oli näitä: "30+40+50+ Täsmävinkit kropan hyvinvointiin"-juttuja. Kategoriat oli jaettu 20-30-vuotias, 30-40-vuotias, 40-50-vuotias ja 50+-vuotias. Artikkelissa käsiteltiin asioita Kehossasi tapahtuu, Syö näin ja Liiku näin osioita. Lueskelin omaa kategoriaani ja huomasin moneen kertaan nyökytteleväni hyväksyvästi väittämille. Moneen kertaan hämmästelin ääneen kuinka lähellä totuutta kirjoittaja olikaan. Syömiset ja juomiset, kyllähän minä tiedän kuinka pitää tehdä mutta kun tahto ja teko eivät aina kohtaa. Aineenvaihdunta hidastuu, joten painonhallinta vaikeutuu. Rasvan määrä lisääntyy kehossa...stressi, unettomuus ja epäterveelliset elämäntavat lisäävät keskivartalolihavuutta....keho palautuu hitaammin rasitustiloista..syö enemmän kalaa ja kasviksia...pähkinöistä saat antioksidantteja...liiku säännöllisesti...hyvä lihaskunto suojaa lihomiselta, koska lihas kuluttaa enemmän energiaa. Kyllä. Hyvä. Näin se on ja näinhän mie just teen.
Kunnes.....tajusin lukeneeni väärää kategoriaa!!!!!!!!!!!!!!!Minähän kuulunkin siihen seuraavaan kategoriaan eli 40-50-vuotiaat. Voi jösses!!!! Oonks mie ihan pahvi. Pidänkö itteeni jonain ikiteininä?! En vaan osaa ymmärtää et olen NIIN vanha. Noh, emmie viitti ees lukee tota seuraavaa kategoriaa ja sitä höpötystä niist vaihdevuosist ku sitä soijaa alkaa pukkaa iha oikeesti! Mun roppa ja varsinkin miäli on viel edellisellä vuosikymmenellä. Tuleekohan mulle joku kriisi kun vihdoin tajuan olevani ikäloppu kehäraakki? Sitä kriisiä odotellessa sitte mennään....
Oikein hyvää hiihtolomaa kaikille sitä viettäville. Meillä lapset on keskenään täällä ens viikon. Toinen asuu varmaan Mielakassa (paikallinen laskettelukeskus) ja tyttärelle ostin kymppikortin Kuntokeskus Ykköseen, hän jumppaa ens viikon. Ei huanot valinnat, liikunta tekee hyvää niin mielelle kuin kehollekin.Ja pitää sut nuarekkaana, heh ;D)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti