perjantai 27. huhtikuuta 2012

Vappu-munkit


Oikein ihanaa, hauskaa ja maistuvaa Vappua lukijat ja ystävät!!!

Munkkien ohje:

½ l maitoa 
50g hiivaa
1 tl suolaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
100g margariinia
10-12 dl vehnäjauhoja
(½ tl-1 tl kardemummaa)

paistinrasvaa/ 1 l öljyä

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokerit, sulatettu rasva ja suola (+kardemumma). Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Taikinan pitä jäädä pehmeäksi. Anna taikinan nousta leivinliinan alla n. ½ tuntia. Kun taikina on kohonnut, pyörittele taikinasta pyöreitä pullia ja laita ne "lepäämään" leivinpaperin päälle ja laita leivinliina päälle vielä hetkeksi. Sulata paistinrasva/kuumenna rasva/öljy kuumaksi, kokeile leipäpalalla sopivuutta. Jos leipäpala ruskistuu kauniin ruskeaksi n.minuutissa, on rasva sopivan kuumaa. Keitä munkit rasvassa/öljyssä molemmin puolin. 
Jos haluat rinkilöitä, puhkaise pullaan reikä etusormella ja pyöräytä rinkulaa sormen ympäri muutaman kerran. Kun munkki on mol.puolin sopivan ruskeaksi paistunut, nosta se esim.talouspaperin päälle. Näin ylim. rasva valuu pois. 
Sokeroi munkit. Laita paperipussiin n. ½ dl verran hienoa sokeria ja "hyrskytä" munkkia pussissa.
Munkit ovat parhaimmillaan paistopäivänä! Nauti siman kera :D)






lauantai 21. huhtikuuta 2012

Rockstar-synttärikakku



Pojan synttärikekkerit siis jatkuivat vielä yhden viikonlopun verran ja hän toivoi "jou-man"-kakkua eli Rockstar Energy Drink-kakkua. No sehän piti sitten toteuttaa. Hieman ensin ajattelin, että lähti mopo käsistä koon kanssa mutta kakku oli NIIN hyvää, että meni ihan viimeistä murua myöden. Kävihän niitä vieraitakin mukava määrä, kaikille riitti reilusti kakkua.

Kakussa oli 2 viiden munan kääretorttu-pohjaa, välit kostutin vaniljamaidolla. Väleissä oli täytteenä suklaa triffle eli Fazerin maitosuklaasta tehtyä moussea ja vaniljatuore-juustosta ja Flora vanillasta tehtyä moussea. Ladoin ne väleihin vuorotellen ja niiden väliin ripottelin Fanipala-keksimuruja reippaalla kädellä. Ohje on Hellapoliisiin, oikeasti jälkiruoaksi tarkoitettu mutta toimi tosi hyvin kakun täytteenä. Fanipalatkin pysyivät mukavasti pureskeltavina vaikka pelkäsin, että murut pehmenevät liikaa. Ihana täyte.

Kuvan maalasin elintarvikeväreillä vaahtokarkkimassa levylle, pursotukset tein sinisellä elintarvikevärillä värjätystä Flora Vispystä. Reunoille ripottelin vielä sinisiä kimallerakeita, sen verran sai laittaa koristeita synttärisankarin luvalla. Hyvää 10-vuotis päivää Antille <3 Olet täyskymppi <3
 

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Vuohenjuusto-tomaattipiirakka


Ensin oli voipula ja nyt loppui munat!
Pojan syntymäpäiviä jatkettiin vielä tänäkin viikonloppuna mummojen, kummien ja muiden sukulaisten ja ystävien kera. Meinasi synttärijuhlien käydä ohraisesti, kun perjantaina kauppareissulla jouduin toteamaan, ettei kananmunia löydy mistään. Ne oli joka kaupasta loppu!! Ei siinä mitään, mutta kun jokaiseen leipomukseen tulisi niitä munia ja kotona jääkaapissa näytti olevan kokonaista kolme munaa jäljellä...Kävin kolmessa eri kaupassa, eikä yhdessäkään niistä ollut munia. Myyjät kertoivat minulle, että ihmiset ovat hulluina hamstranneet kanamunia, kun mediassa on toitotettu, että kananmunat loppuvat. No kai ne sitten loppuvat, jos niitä ostetaan vaikkei tarvittaisikaan!!
Ajattelin jopa, että juhlat on peruttava tai siirrettävä. Seuraavalla viikolla alkaisi munan metsästys, sanan varsinaisessa merkityksessä. Yksi vaihtoehto olisi ollut ostaa tarjottavat valmiina, mutta kun se ei ollut minulle mikään vaihtoehto, halusin tehdä tarjottavat itse. Kävin työpäivän päätteeksi vielä tankkaamassa auton paikallisella aakkos-asemalla ja kassalla juttelin niitä näitä mukavan ja jo tutuksi tulleen kassaneidin kanssa. Häntä nauratti kovasti kun tokaisin, että pojan synttärit kaatuvat nyt sitten tähän "munan puutteeseen". Samassa hän muisti, että heille oli äskettäin tullut tavaraa ja aivan kuin hän olisi nähnyt laatikollisen luomu-kananmunia. Hän pyysi minua odottamaan hetken ja katosi varaston puolelle, tuli sieltä kotvan kuluttua mukanaan laatikollinen kananmunia!! Ostin samantien 5 lootaa...ryhdyin siis hamstraamaan! Nähtiinpä sekin päivä! Ja tulipahan sekin todettua, että aakkos-asema pelasti minut pulasta.

Kouvolan Sanomissa oli artikkeli tänään, että lihapula saattaa seurata voi- ja kananmunapulaa.....lämpimiä terveisiä vaan ylemmille tahoille, jotka keksivät tehotilat. Olisikohan aika ruveta kannattamaan pieniä tiloja ja lähiruokaa?

Okei, tähän ohjeeseen EI tule kanamunia, joten relax. Tämä piirakka on tosi hyvää ja jopa kaikki ne, jotka eivät yleensä pidä vuohenjuustosta, pitivät siitä tässä piirakassa. Kokeilkaa ihmeessä. Myös pohjataikinassa oleva porkkana antaa taikinaan oman kivan makusäväyksen. Ja varmistakaa, että pesto on nimenomaan sitä sitruunapestoa, koska se on todella raikasta. Itse tein pellillisen, joten tuplaa tämä ohje siinä tapauksessa.


Vuohenjuusto-tomaattipiirakka:

½ pkt porkkanasosetta
3/4 dl juoksevaa margariinia
3½ dl hiivaleipäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa

Täyte:
½ dl sitruunapestoa
1 pkt vuohenjuustoa (200g)
1 rs kirsikkatomaatteja
2 rkl pinjansiemeniä
½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja

päälle basilikaa tai rucolaa

Sekoita porkkanasose ja rasva. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja suola. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina jauhoitetuin käsin uunivuoan pohjalle ja levitä päälle sitruunapesto. Leikkaa vuohenjuusto ja kirsikkatomaatit ohuiksi viipaleiksi. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit. Lado juustoviipaleet vierekkäin pohjalle. Asettele tomaatin viipaleet piirakan päälle ja ripottele aurinkuivatut tomaatin palaset ja pinjansiemenet päälle. Paista 200 asteessa, uunin alatasolla n. 25-30 min. Koristele basilikalla tai rucolalla.

Ohje on Pirkka-lehdestä.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Angry Birds kakkuja

Pääsiäinen on tipujen aikaa, meillä ne oli vaan astetta äkäsempiä kottaraisia :D


Poikani täytti huhtikuun alussa kymmenen vuotta ja pääsiäisen aikaan hänelle järjestettiin 10v. synttärit Angry Birds-teemalla. Ensin mie lupasin heikkona hetkenä tehdä teemaan sopivan kakun. Sitten koluttiin kaikki Kouvolan kaupat ja marketit ja etsittiin Angry Birds-limsaa, löytyihän sitä ja isi osti pojalle koko korillisen tätä imelää mehua. Tämä siitä syystä, että synttäreille oli kutsuttu pojan koko luokka eli kaikki 23 liikuntaluokan oppilasta. Paikkana oli paikallisen ammattikoulun liikuntahalli ja siskoni päiväkodista lainattiin käytännöllisesti katsoen koko irtaimisto hauskanpito-välineitä kuten palloja, keiloja, hula-vanteita ja tasapainoilu-lautoja yms. Kaikenkaikkiaan 17 luokkakaveria saapui paikalle ja meillä oli tooosiiii mukavat liikunnalliset synttärit. Toivottavasti kaikille luokkakavereille jäi sama tunnelma! Kiitos kivoille kavereille kivoista juhlista!



Tämä kakku lähti siskon päiväkotiin kiitokseksi lainatavaroista. Molemmat kakut olivat täytteiltään samanlaiset. Täytin kakun valmiiksi kelmulla vuorattuun pyöreään kulhoon ja hyydytin yön yli. Tein täytteeksi vaniljanmakuisesta rahkasta, Flora vispistä ja päärynästä seoksen, johon lisäsin pari liivatetta. Kostutin kakun vaniljamaidolla. Koristeet tein marsipaanista ja vaahtokarkkimassasta. Pojan synttäreille tekemäni kakku oli meidän nuorison mielestä aivan liian kesyn näköinen, joten päiväkotiin tekemääni kakkuun yritin vääntää tylympää ilmettä ;D Birdin pään päällä olevistä heltoista tulikin aikas korkeat, joten kakkulootaan tehtiin helttojen mentävä aukko, hih!

"Heltta-teltta"


Tämä eka kakku on kyllä kieltämättä ilmeeltään kesympi kuin tuo toinen ja tämän linnun heltat oli kuulemma ihan väärässä paikassa. Laitoin ne asiaan vihkiytymättömänä tuonne "taka-raivolle". Parempiin suihin hävisi tämäkin kakku kaverisynttäreiden aikana, oli ne heltat sitten oikeessa tai väärässä paikassa.

Kiitos kaikille avustajille ja 3L:n oppilaille mukavista ja onnistuneista juhlista ja onnea Antti 10 v.!! <3

perjantai 6. huhtikuuta 2012


Hyvää Pääsiäistä kaikille!!! Palataan pyhien jälkeen.
t. Jaanan Kakkupuoti

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Ihanainen marjapiiras


Tässäpä vasta makoisa herkku. Kaloreita, no onhan niitä mutta samaaan hintaan ihanan raikas. Vaikka onkin makea herkku, marjat saavat pääroolin reseptissä. Tein tämän piiran mustikoista mutta odotan kesää ja sitä  kun tämän voi tehdä tuoreista mansikoista, varmasti ihan parasta. Kiitos reseptistä pikku-siskon kautta hänen ystävälleen, olisikohan ollut Mirjan resepti. Kiitos.

Kevät <3. Ja kevät siivous, huoh. Varaston siivouksen yhteydessä löytyi kaikenlaisia nurkkiin lojumaan eksyneitä tavaroita ja esineitä, muistoja menneiltä ajoilta. Löysin lapsuuden ja nuoruusvuosien aarteita, löysin Marilyn-kortti kokoelmani. Hiplailin kortteja ja ihastelin niitä. On se aika mukava tunne, kun löydät ystävän jostakin kaukaa lähettämän vanhan postikortin ja jäät lukemaan sitä. Istahdin varaston nurkkaan ja nauroin katketakseni jotakin hauskaa sattumaa, joka ystävääni oli matkalla kohdannut. Itkeä tirautin kun muistin hetken, jolloin olin kortin saanut ja kuinka sanat ja ystävän läheisyys olivat minua lohduttaneet. Saatoin melkein haistaa silloisessa asunnossani tuoksuneen, kevät auringon kuivattaman asfaltin pölyn olohuoneen avonaisesta ikkunasta. Istuin usein leveällä ikkunalaudalla tuuletusikkuna avoinna ja seurailin kesän tuloa ja ihmisten pörinää. Tuli NIIN lämmin ja mukava olo. Ihanat Ystäväni, teitä ilman olisi vaikea elää <3 Marilyn korttien kohtalokin sinetöityi hetkessä, niistä tehdään taulu. Todellakin, hienot muistot kehyksiin ja kaikkien ihasteltaviksi..

Nykypäivän nopeiden yhteyksien maailmassa postikortit ja niiden lähettely ovat kokeneet inflaation. Tosin se, että korttien hinnat ovat nousseet ja postimaksutkin ovat huikeita, ei yhtään ainakaan lisää intoa niiden lähettelyyn. Siksi kai sesonki on jouluna ja ystävänpäivänä.

Mutta kun niitä on niin ihana saada ja lähettää, edelleen. Hankin nykyään kortteja reissuiltani ja yleensä halvalla. Toreilta ja kirppiksiltä teen usein edullisimmat löydöt. Ei niiden tarvitse olla kalliita, mustavalkoiset vanhat valokuvat ovat lemppareita ja sitäpaitsi korttejahan voi tehdä myös itse. Tekstiviestin kirjoitat hetkessä mutta se on aina jotenkin kylmä ja kankea. Postikortti on henkilökohtaisempi. Ei siihen korttiin tarvitse edes montaa sanaa kirjoittaa, usein vähemmän on enemmän.

Muistakaa Ystävää kortilla, hän muistaa sen ikuisesti!!

Ihanainen marjapiiras:
Pohja:
100g margariinia
2½ dl vehnäjauhoja
3/4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta

Sekoita jauhoihin leivinjauhe. Nypi pehmeä margariini jauhojen ja sokerin sekaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina piirasvuokaan, myös reunoille ja paista 200 asteessa n. 10 min. Jäähdytä pohja.

Täyte:
2dl kuohukermaa
1 prk ranskankermaa
3/4 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota kuohukerma ja vaniljasokeri. Vaahdota ranskankerma ja fariinisokeri. Yhdistä nämä vaahdot. kaada jäähtyneen pohjan päälle. Lisää marjat täytteen päälle. Käytin puoli litraa mustikoita tähän piiraasen.

Kiille:
2dl vettä
1-1½ dl hyytelösokeria

Kiehauta vesi, nosta kattila liedeltä ja sekoita vispilällä joukkoon hyytelösokeri. Kiehauta uudestaan ja hieman jäähtyneenä sivele piiraan päälle lusikalla.

Anna valmiin piiraan vetäytyä seuraavaan päivään. Hyvää on!