maanantai 31. lokakuuta 2011

Kantarelli-sipuli-vuohenjuustopiiras



Pimeään syksyyn kaivataan hieman makua! Kellojen kääntäminen sotkee ihan turhaan ihmisen eloa jo muutenkin pimeään ja synkkään aikaan vuodesta. Nyt vois ihan hyvin vaipua talviunille kuin kontio konsanaan ja heräis sitten kun aurinko pilkistää luolan suuaukolta sisään, "räystäyltä" tippuu ja lirisee kevätauringon sulattama lumi ja ilma tuoksuu keväälle, aah. No, koska näin ei nyt vaan voi tehdä, syödään sensijaan hyvin ja vahvasti ja odotellaan pikku-pakkasia ja sitä LUNTA valaisemaan eloa!

Kantarelli-sipuli-vuohenjuustopiiras:

8 hengelle

3 dl kanttarelleja
1 iso punasipuli
3 rkl vaaleaa balsamicosiirappia
300 g pehmeää vuohenjuustoa
2 dl kermaa
4 munaa
½ tl suolaa

Taikina:

2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja
ripaus suolaa
125g margariinia
3 rkl kylmää maitoa

Paista pilkottuja sieniä pannulla, kunnes neste on haihtunut. Leikkaa kuoritusta sipulista ohuita suikaleita ja kuullota ne pannulla. Laita ne kulhoon paistettujen sienien kanssa. Lisää sekaan balsamicosiirappi. Sekoita ja nosta sivuun maustumaan. Valmista täyte. Yhdistä vuohenjuusto, kerma, munat ja suola tasaiseksi seokseksi.

Valmista taikina. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää huoneenlämpöinen rasva ja nypi murumaiseksi seokseksi. Lisää maito ja sekoita nopeasti taikinaksi.

Painele taikina 24-senttisen vuoan pohjalle ja reunoille. Kumoa vuohenjuustotäyte pohjan päälle. Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 15 min.

Lisää päälle marinoitunut sieni-sipuliseos ja jatka paistamista n. 15 min. uunin keskitasolla, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut kauniin värin.

Nosta uunista ja anna vetäytyä 10-15 minuuttia ennen leikkaamista. Nauti raikkaan salaatin kanssa ateriana tai esimerkiksi iltateen kanssa.


torstai 27. lokakuuta 2011

Pumpkin Pie

Happy Halloween folks!

Ja kun niitä aaveita ja muita ällöttäviä ötököitä ja olioita ryömii talon nurkille, on aika keittää kuppi teetä tai kahvia ja nauttia syksyn pimeästä illasta ja makustella pala jos toinenkin ihanan mehevää kurpitsapiirakkaa. Sytytä miljoona kynttilää sisätiloissa ja muutama kurpitsalyhty pihamaalle ja rentoudu niiden himmeässä ja lempeässä valossa. Vedä vielä villasukat jalkaan ja kääriydy peiton syleilyyn sohvan nurkkaan ja häädä oliot takaisin mörkö-landiaan!!




Vaniljainen kurpitsapiirakka:

Pohja:

100g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kurpitsatäyte:

5 dl kurpitsaa soseutettuna
4 munaa
2 dl vaniljarahkaa
1½ dl ruokosokeria
1 tl kanelia
½ tl inkivääriä
ripaus jauhettua neilikkaa
½ tl suolaa

Tarjoiluun:

vaahterasiirapilla maustettua kermavaahtoa

Vaahdota pehmennyt margariini ja sokeri. Sekoita joukkoon muna ja leivinjauhe-vehnäjauhoseos. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Koverra hedelmämalto ja paloittele kurpitsa kattilaan, jossa on tilkka vettä. Keitä palat pehmeäksi, valuta ylimääräinen neste lävikössä.

Soseuta kurpitsanpalat ja anna jäähtyä. Vatkaa munat kevyesti vaahdoksi. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään. Kaada pohjan päälle. Kypsennä uunin alatasolla 200 asteessa n. 40 min. Valmis piirakka on tasaisen hyytynyt ja kauniin värinen. Anna kypsän piirakan jähtyä rauhassa ja leikkaa se vasta jäähtyneenä palasiksi.

Tarjoa vaahterasiirapilla maustetun kermavaahdon kanssa.


 Ihanan syksyinen ja mausteinen maku!


Askarreltiin lasten kanssa Halloween-kurpitsa-lyhtyjäkin


Ja Ällö-Halloween-Muffinsseja, hehee ja hui....

Have a scary Halloween friends and enjoy some Pumpkin Pie! Trick or treat?

lauantai 22. lokakuuta 2011

Käpy-kakku (gluteiiniton)


Käpy-kakku 25-30 hlö:lle

Tämä kakku onnistui niin hyvin, että joudun perumaan puheeni siitä ettenkö muka pitäisi Käpy-kakusta! Tää oli oikeesti loistavan hyvää.

Tallin yhteis-synttäreille tilattiin "kohtuullisen suuri" Käpy-kakku. Ensin ajattelin, kääk, en osaa! Ryhdyin kuitenkin etsimään vinkkejä netin kautta ja totean, että melko huonosti on saatavilla niitä hyviä vinkkejä. Kaikissa oli jotain erikoista tai ne tuntuivat liian hankalilta tai sitten olivat sitä "liian imelä"-osastoa. Eipä sitten muu auttanut kuin puolittaisten ohjeiden kanssa Jaanan kokeilevaan keittiöön.

Koska en ole koskaan ollut Käpy-kakun ystävä sen liiallisen makeuden takia, päätin hieman tuunata sitä ja ohjeissa neuvotun mansikkahillon sijaan käytin sokeroimatonta mansikkasurvosta. Voin kertoa, että TOIMII!!!

Kokeilu- ja makusteluversio (alla olevat 2 kuvaa) oli n. 10-12 hlö:lle.



Käpykakku:
(10-12 hlö)

Pohja:
5 munan gluteiiniton kääretorttulevy, ohje löytyy täältä

(isoon kakkuun tein 3 kpl näitä isoja kääretorttupohjia)

Täyte: Mokkakreemi

Sopii muuten erinomaisen hyvin täytekakun täytteeksi!

Ohjeen löysin täältä:
Kotikokki.net
ja tässä siitä tuunaamani versio:


1 dl sokeria

1½ dl keitettyä vahvaa kahvia

1½ tl perunajauhoja

150 g voita

+ survottuja sokeroimattomia mansikoita

(isoon kakkuun tein kolminkertaisen määrän mokkakreemiä ja se oli sopiva annos, riitti hyvin vielä kakun päällekin marsipaanin alle)

Kostutus:

2½ dl vettä

25 g sokeria

rommiaromia n. 1-2 tl maun mukaan


Kuorrutus:

Tummanruskeaa sokerimassaa/marsipaania

Itse värjäsin marsipaanimassan Vanhoutenin kaakaojauheella, pienempään kakkuun meni 2 pötköä,

isompaan meni 3 marsipaanipötköä.

Viimeistelyyn:

tomusokeria



Valmista täytettä varten mokkakreemi. Ota voi pehmenemään ajoissa huoneenlämpöön. Mittaa kattilaan sokeri, jäähdytetty kahvi sekä perunajauhot. Sekoita tasaiseksi ja kiehauta. Anna kiisselin jäähtyä. Vatkaa voi vaahdoksi ja lisää jäähtynyttä kiisseliä sen sekaan varovasti pienissä erissä. Vatkaa samalla hyvin. Valmiin täytteen pitäisi olla sileää ja tasaista.

Kostutuslientä varten kiehauta vesi ja sokeri kattilassa. Jäähdytä ja mausta sen jälkeen rommiaromilla. Kostutuslientä jäi yli pientä kakkua tehdessä mutta isoon kakkuun tämä määrä oli juuri sopiva.

Leikkaa kävyn muotoinen malli (alin kerros on isoin) leivinpaperista ja sen jälkeen leivinpaperi-sapluunan avulla kääretorttupohjasta. Kostuta alin pohja rommi-sokerivedellä. Levitä pohjan päälle mansikkasurvosta ja reilu kerros mokkakreemiä.

Pienennä leivinpaperisapluunaa aina kerros kerrokselta n. 1 cm:n verran reunoista ja toimi kuten edellä, joka väliin kostutus, mansikkasurvos ja mokkakreemi. Käytä kaikki kääretorttupohjan reunapalasetkin hyödyksi, ei haittaa, kunhan kakku näyttää jotakuinkin kävynmalliselta.

Kun olet saanut kakun koottua, sivele kakun reunat lopulla mokkakreemillä. Kauli marsipaanit isoksi levyksi ja aseta kakun päälle. Voit käyttää asetuksessa apuna esim.kaulinta. Painele marsipaani tasaisesti kakun pintaa myöden ja leikkaa ylimääräinen marsipaani pois veitsellä. Leikkaa lopuksi saksilla kävyn suomut ja viimeistele kakku siivilöimällä päälle tomusokeria.





Erittäin hyvä ja mehevän säilyvä kakku, maku vaan paranee seuraavaksi päiväksi. Toivottavasti tuunaus ei pilannut vanhan liiton Käpy-kakku fanien syntymäpäiväjuhlintaa, tämä ei ole niin makea kuin konditorioista ja kaupoista saatavat versiot mutta juuri siksi kokeilemisen arvoinen!! Käpy-kakku saattoi jopa nousta yhdeksi mun suosikkikakuista, kiitos pienen mutta toimivan tuunauksen :D

lauantai 15. lokakuuta 2011

Pin Up-girl


Sain kunnian toimia paakarina paikallisen autoharrastaja-kerhon poikain (ja hyps, selvisi sitten kyseisen kuvan rustattuani, että sankareiden joukossa oli yksi xx-kromosomin omaava henkilökin ;D ) synttärikemuissa tekemällä juhliin pari kakkua. Kunnia se oli sikäli, että olen vuosien saatossa saanut bootsien kantoja erään paikallisen autoharrastetallin lattialla kuluttaa minäkin rokkenrollin tahtiin jatkobileitten merkeissä. Ja serviisihän oli aina mitä mainiointa, että kiitosta vaan pojjaat!

Ensimmäinen yhteydenotto ja kakkutilaus meni jotakuinkin näin: " Voisko paakari tehdä semmasen kohtuullisen suuren KÄPY-kakun?"  (käpykakun ohjeen julkaisen myöhemmin blogissani, kuten tosiaan lupasin) Paakari oli ihan et what? Kaikista maailman vaihtoehdoista...käpy-kakku? Noh, ehkä sillä oli symbolinen merkitys, kaverit ei ihan enää täyttäneet kriteerejä: vielä-ois-korvantaustat-märkänä-pojilla-osastoa vaan enemmänkin sitä Käpy-teemaa...no ei vaan mukavia, nuorekkaita könsikkäitä kaikki tyynni! Mutta, paakari sai ylipuhuttua pojat laittamaan hieman ihoa tarjolle, eli tarjosin toiseksi kakku-vaihtoehdoksi aina niin upeaa Pin Up-teemaa ja tällainen siitä sitten sukeutui, rokken roll! Hieman rokkia, tatskateemaa, vähän vanhaa, jotain uutta ja kuitenkin hillityn yybernaisellista.


Kakussa oli:

10 munan suklainen kakkupohja

välit kostutin laktoosittomalla vanilja-aromilla maustetulla maidolla

väleissä oli siskon tekemää omenahilloa ja lisäksi suklaamoussea

kuvan maalasin marsipaanille elintarvikeväreillä

pursotukset värjäsin elintarvikeväreillä ja sininen sävy haki ideaa tytön luomivärin väristä ;D

koristeet ovat helmiäissokerikuulia, kullan- ja helmiäisen sävyisiä

säväytin vielä marsipaania helmiäissuihkeella






Kyl mie luulen, et pojat tykkää kakusta ja tytötkin. Kuva oli hyvällä maulla valittu, joten käy myös naispuolisille roketti rollin ja upeiden tatskakuvien ystäville.

Oikein mukavaa syntymäjuhlaa pojille ja sille tytölle myöskin, tais toi ylkä lähteä just kuuntelemaan tarjolla ollutta rokkenrollii, koska kutsukin näihin kemuihin napsahti myös paakarille AVEC, eli avec osallistuu ja mie alan pakkaamaan tavaroita reppuun Pajulahdessa tapahtuvaa Pilates- ja hyvänolon viikkoa varten. Näihin kuviin ja tunnelmiin voidaan päättää raportti täältä RokkiKakkupuodista ja onnittelut vielä illan juhlijoille ja erityisen mukavaa roketti roll-iltaa kaikille sinne tallille, toivottavasti kaakut maistuivat!!

t. Jaanan Kakkupuoti

perjantai 7. lokakuuta 2011

Jauhoton (gluteiiniton) suklaakakku


Rakkaissa ystävissä löytyy keliaatikkoja, tässä yksi ihanainen suklaaherkku teille. Olen sitä mieltä, että ei tarvitse herkuttelusta luopua ruokavalion takia.

Jauhoton (gluteiiniton) suklaakakku:
n.10 annosta

300 g tummaa suklaata paloiteltuna
175g voita tai margariinia
2 tl vaniljasokeria
5 munaa
6 rkl kuohukermaa (purkin ylijäämän voit käyttää tarjoiluun, vink, vink!)
2 2/3 dl sokeria

kourallinen mustikoita ja kourallinen vadelmia

Sulata suklaa ja voi kiehuvan vesikattilan päällä ja sekoita, kunnes seos on tasaista. Nosta kulho kattilan päältä ja lisää vaniljasokeri.

Vatkaa munia, kermaa ja sokeria 3-4 min. (seos jää melko juoksevaksi) ja kääntele vaahto suklaaseoksen joukkoon.

Vuoraa halkaisijaltaan 22-23 cm:n kokoinen kakkuvuoka leivinpaperilla. Kaada suklaaseos vuokaan ja paista kakkua 180 asteisessa uunissa 45 minuuttia tai kunnes pinta alkaa halkeilla. Anna kakun jäähtyä ja irroita sitten reunat veitsen avulla vuoasta.

Kumoa kakku tarjoiluvadille ja koristele se mustikoilla ja vadelmilla. Voit tarjota kakun myös kermavaahdon kanssa.





Very jammy "mudcake" for my taste! Kandee kokeilla frendit, ei oo ylivoimainen ponnistus. Hyvää viikonloppua, mie rupeen koeponnistamaa yhtä koe-käpy-kakkuu..katotaa miten paakarin käypi. Aika vähän vinkkejä tarjolla, jaan ohjeen teidän kanssanne, jos onnistuu!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Oulun Kärpät-kakku

Tilattiin sitten jääkiekko-joukkueen logolla varustettua kaakkua. Koska jalkapallo on lajini, olin ihan et onks se logo se missä oli se hassu-hattuinen ukkeli...nii, sehän olikin Jokerit..oliks se sit se Porin Ässät ja sit oli se Ilves...onneks on toi intraneetin ihmeellinen maailma, eiku googlaamaan.
Värit oli siis selkeä musta-keltainen ja sitten se kärppä! Todellinen äijä-kakku!




Kakkuun toivottiin täytteeksi mansikkaa, muuten paakari sai vapaat kädet.

Kakussa oli:


6 munan kakkupohja

välit oli kostutettu vaniljasokerilla maustetulla maidolla

väleihin tein mansikkamousse-täytteen

päällinen oli valmista, mustaa marsipaania, jonka alle laitoin kerroksen vaniljarahka-kermaa

reunanauha on vaaleaa, keltaisella elintarvikevärillä värjättyä marsipaania, kiinnitin sen elintarvikeliimalla

kuva on maalattu vaalealle marsipaanilevylle elintarvikeväreillä ja leikattu muottiin veitsellä





Paakari ehti juuri ja juuri 10 pikku-miehen tieltä kakkua viedessään, huh, taisi tulla melkoiset kinkerit :D)
Toivottavasti kakku maistui! 
Vielä kerran, erittäinkin äijämäiset syntymäpäivä-onnittelut 8-vuotiaalle Nikille!